Basso vasemmalla ja sointu oikealla

Useimmat meistä aloittavat tutustumisen pianovapariin perinteisellä soittotavalla: vasen käsi soittaa soinnun möhkäleen kirjan sointumerkin mukaan ja oikea käsi vastaavasti melodian nuotin mukaan. Aivan alussa tämä voi ollakin ihan käyttökelpoinen tapa – sointujen etsiminen ja nuotinluku pysyvät erillään omilla käsillään ja pianisti saa rauhassa keskittyä yksitellen molempiin asioihin. Tässä soittotavassa on kuitenkin yksi perustavanlaatuinen ongelma: se kuulostaa huonolta!

Mitä alemmaksi kokonaista sointua viedään pianon koskettimia pitkin, sitä tuhnuisemmaksi ja möreämmäksi sointi muuttuu. Tämän vuoksi kokonainen sointu vasemmalla kädellä kuulostaa huonolta ja siitä olisi hyvä pyrkiä pois mahdollisimman varhain. Pianovapari on bändin feikkaamista ja olennainen osa bändin sointia on matalalta soitettu jämäkkä basso. Kehittyneemmän vaparin peruspaketissa vasemmalla kädellä soikin basso ja sointu siirtyy oikealle kädelle. Tämä perusajatus toimii sekä melodisessa vaparissa että kompattaessa.

Yleistäen voi siis ajatella, että kehittyneemmän pianovaparin alkutilanteessa vasemmalla kädellä soi yksi sävel kerrallaan ja oikealla kädellä useampi sävel. Aloittavalle vapaan säestyksen harrastajalle tämä on mullistava tilanne, kun tilanne on monilla soittajilla ollut aiemmin päinvastoin. Tämä onkin hyvä lähtötilanne, josta pianovaparin saloja voi lähteä kerimään auki. Siksi basson löytäminen vasemmalle ja soinnun oikealle onkin Pianovapari.com-oppikirjan ensimmäisten sivujen asiana.

9 Responses to “Basso vasemmalla ja sointu oikealla”

  1. Niki Says:

    Hienoa juttua vapaasta säestämisestä. Olet onnistunut pukemaan samat ajatukset sanoiksi, mitä olen kauan yrittänyt ihmisille selittää. Toivottavasti tästä on hyötyä niille, jotka ovat tähän asti soittaneet vain ja ainoastaan nuoteista matemaattisen tarkasti.

  2. pietu Says:

    Kiitos kannustavasta palautteestasi. Olen huomannut saman – pianovaparin opettamisen ytimessä on minustakin se, että pystytään pilkkomaan vapaasti soittaminen yksittäisiksi asioiksi, jotka voidaan sitten pukea sanoiksi tekstinä tai suullisena opetuksena. Monen jutun tai kikan takana on ihan selvästi joku ilmiö, joka voidaan yleistää opetuksen aiheeksi. Yleistämällä joudutaan väistämättä veistämään pois osa oppilaassa mahdollisesti asuvasta luovuudesta, mutta uskon, että sillekin on aikansa hieman myöhemmin aloittavan soittajan uralla, kun perustyökalupakki on saatu hanskaan.

  3. nimimm. Ecaroh Says:

    Tervehdys

    En oo ihan samaa mieltä tuosta ajattelutavasta. Eli ts. siitä, että a) ”bassoa vk:llä ja sointua ok:llä” ois jotenkin ratkaisevasti parempi kuin b) ”sointua vk:lla & melodia ok:lla”. Kumpikin tyyli ensinnäkin pitää pidemmän päälle hallita. Riippuu hyvin paljon kappaleesta onko a) vai b) toimivampi lähtökohta. Itse panostan usein melodian rytmis-dynaamiseen tulkintaan tai improvisointiin, jossa lähtökohta b) parempi. Käytän myös usein b:tä kappaleen prima-vista tutustumiseen, josta sitten tehdään varsinainen vapaasäestyssovitus (ehkä enemmän a-tyyppinen). Sointukäännösten hallinta vasemmalla pienellä (esim. 1 oktaavin alueella) erittäin tärkeä taito esim. pop-kosketinsoittajalle. Toisaalta tämä ehdottamasi lähtökohta a) tuntuu olevan itseasiassa tyypillisempi ja ”se perinteinen” vapaasäestystyyli, joka monelle jääkin ainoaksi taidoksi. Yleisesti vapaansäestyksen opettaminen on haaste: mun mielestäni paras lähtökohta muotoutuu (oppilaan ehdottamasta) kappaleesta itsestään ja sen ominaisuuksista.

  4. pietu Says:

    Kiitoksia kommentistasi, mukavaa että löytyy erisuuntaisiakin ajatuksia. Kuulisin mielelläni lisää mainitsemastasi rytmis-dynaamisesta tulkinnasta tai improvisoinnista, jos jaksat naputella. Minkälaiseen tilanteeseen soittaisit kokonaisen soinnun vasempaan käteen?

    Mikäpä ettei prima vistaan voi käyttää vasemman käden sointuja, mutta sinäkin tunnut ymmärtääkseni olevan taipuvainen siirtämään sointua oikeaan käteen tutustumisvaiheen jälkeen.

    Olen tarkoituksella rajannut bändikiipparit kokonaan Pianovapari.com-oppikirjan ulkopuolelle, vaikka ne itsellenikin kovasti rakkaita ovat. Olen kokenut, että ne ovat aivan eri peto kuin pianotouhut ja ansaitsisivat oman kirjansa. Ja totta: niissä usein käy niin, että molemmat kädet soittavat sujuvasti kokonaisia sointuja, mutta silloinkin ainakin itselläni vasen käsi soittaa joko toisella kiipparilla korkeampaa tai sitten yksi kiippari on splitattu ja vasenta kättä transponoitu ylemmäksi.

    Komppaan sata rosenttisesti: vaparin opettaminen on haaste. Suuri osa tapaamistani opettajista tuntuu olevan samoilla linjoilla kanssasi: opetettavat asiat kummutkoon soitettavasta kappaleesta. Oikeastaan vähän vastaliikkeenä sille ryhdyinkin tekemään järjestelmällistä oppikirjaa vapaasta säestyksestä. Oma opetukseni on kulkenut automaattisesti siihen suuntaan, että kun kakkua pilkkoo tarpeeksi pieniin palasiin, niin sisältä löytyy hyvinkin yleistettävissä (ja opetettavissa) olevia opetuksen aiheita.

  5. nimimm. Ecaroh Says:

    Moi,

    Vastaan samantien:

    Musisoinnissa koen erittäin tärkeäksi melodian tulkinnan ja sehän tapahtuu paljolti rytmiä ja dynamiikkaa manipuloiden. Mikä useimmiten erottaa jyvät akanoista on mielestäni juuri musikaalinen melodian soitto. Tälle pitäisi avata korvat ajoissa. Improvisoinnin otan mukaan melkein heti. Usein sointuihin yhdistettyä bluesasteikkoa tai pentatoniikkaa. Oma lähtökohtani onkin enemmän bändilähtöinen kuin perinteinen vapaasäestys; jälkimmäinen ehkä pikkaisen myöhemmin. Toisaalta ei musiikin tarvitse olla ”isoa” kuullostaakseen hyvältä. Muistetaan esim. Chopinin preludi op.28 Em (pitkälti vk:soinnut ok:melodia) tai monet Mozartin albertinbassosovitukset.

    Toinen huomioni:
    Maailma on pullollaan valmiita popsovituksia, jotka on toteutettu juuri ”ok:melodia+soinnut, vk:basso” -pohjalta. Käsien työnjako on näissä usein erittäin epätasapainossa, mm. melodian tulkinta todella hankalaa mutta vasen todella statistiroolissa..

    Kommenteillani en sinänsä kritisoi ”perinteistä” vapaasäestystyyliä. Mielestäni vaan tämä lähestyminen kaipaisi juuri rinnalleen uudenlaisia näkökulmia. Itse en halua ruokkia sellaista käsitystä, että pianistin täytyy koko ajan täyttää koko ääniala ja kuullostaa orkesterilta.

  6. nimimm. Ecaroh Says:

    …niin ja vielä esimerkki, jossa yhdistetään a) ja b) samaan kappaleeseen:

    Monissa popbiiseissä INTRO on niin kompleksinen, että se on parempi tehdä enempi b-tyylillä. (Ja voihan vasurilla sen bassonuotin ottaa ensin ja sitten sointu perään seuraavassa tahdissa) Sitten varsinainen melodia a-tavalla. Näin a ja b kehittyvät molemmat rinta rinnan.

  7. pietu Says:

    Toki allekirjoitan minäkin musikaalisuuden merkityksen musiikissa. :) En kuitenkaan näe suoraa yhteyttä melodian musikaalisen tulkinnan ja sen välillä, soiko sointu oikealla vai vasemmalla kädellä. Tietysti, kun osa sormista on sidottu soinnun soittoon, esimerkiksi nopeat juoksutukset ovat kinkkisempiä, mutta harvoin olen vaparille ominaisissa musiikkityyleissä törmännyt sellaiseen tilanteeseen, jossa melodia jäisi soittamatta soinnun painamisen takia. Jos niin vaikea tilanne tulee vastaan, niin toki säännöt on tehty rikottaviksi ja silloin sointu saa nöyrtyä melodian sujuvuuden edestä. Tässä jutussa korostui pelkän basson käyttö vasemmalla, mutta se on minullekin vain osatotuus. Kokonaisia sointuja en siis vasemmalla kädellä käytä kuin korkeintaan aivan alkeisoppilaiden kanssa, mutta kvintti ja oktaavi murrettuna ovat hyvinkin vahvasti kehissä. Näistä hieman haastavammista vasemman käden tyyleistä on tulossa juttua myös Pianovapari.com-kirjaan. Walking bass-jutuissa vasemmalla kädellä on tietysti kokonaisen soinnun säveliä, mutta silloinkin yksitellen peräkkäin.

    Omakin taustani on hyvin vahvasti bändilähtöinen ja se näkyy vahvasti myös omaksumassani vaparifilosofiassa – Vapari on bändin feikkaamista. Bändin soinnin ytimessä on bassosävel, joka joitakin poikkeuksia lukuunottamatta soitetaan matalalta. Kun basson soittaa matalta, ei samanaikaiselle soinnulle ole enää vasemmalla kädellä mahdollisuutta soinnin tummuessa. Tässä taidamme vain olla vähän eri suunnilla ja sehän on tietysti aivan oo koo!

    En halua tässä kuitenkaan ylikorostaa täyden soinnin merkitystä. Olennainen osa ”musikaalista musisointia” on monipuolisuus ja jos jatkuvasti paahtaa urku auki, niin siitä on monipuolisuus kaukana. Soivien sävelten määrällä, dynamiikalla, tatsilla, sävelten tiheydellä ja soitettujen sävelten korkeudella voidaan mielestäni pelata vaparissa erilaisten tunnelmien aikaansaamiseksi. Jos halutaan fiilistellä, niin basson siirto korkeammalle, sointujen ohentaminen ja hento kosketus ovat minusta oikeinkin paikallaan. Myös tästä on tulossa yksi luku Pianovapari.com-kirjaan ja lisää asiaa jatko-osaan.

    Valmiista molemmille käsille nuotinnetuista pop-sovituksista olen sitä mieltä, että ne eivät varsinaisesti olekaan vapaata säestystä. Vaparin ytimessä on nähdäkseni juuri puutteellisesta tai kokonaan puuttuvasta nuottikuvasta soittaminen – sointumerkeistä, melodiasta ja sointumerkeistä tai ihan korvakuulolta. Sama linja näkyy myös Vapaan säestyksen opettajat ry:n kotisivuilla.

    Kiitos hedelmällisestä keskustelusta tähän asti!

  8. nimimm. Ecaroh Says:

    Tervehdys jälleen!

    En malta olla hiukan vielä jatkamatta tätä omastakin mielestäni hedelmällistä aihetta, koska omat pointtini kaipaavat vielä ehkä hiukan tarkentamista:

    Kysymys on jonkinverran filosofis-pedagoginen, koska en halua antaa oppilailleni sellaista vaikutelmaa, että esim. ”walking bass vasemmalla ja soinnut + melodia/improvisaatio oikealla” on se perimmäinen tavoite, johon heidän tulee pyrkiä. Ja muut tavat (esim. ”soinnut vasemmalla ja improvisaatiota oikealla) olisivat vain välivaiheita matkalla kohti ”oikeaa tapaa”. Tämä varsinkin siksi, että suuri (ellei suurin) osa popjazzpianisteista/kosketinsoittajista tulee ennen soolopianoesityksiä tai laulusäestyksiä operoimaan bändissä, jossa keskeinen taito on ottaa sointuja vasemmalla ja soittaa melodiaa/fillailla/improvisoida oikealla.

    Toinen juttu on se, että tämä taito soittaa sointuja vasemmalla on TODELLA tärkeä. Viimeistään, jos jazzpianoon asti päästään. Monelle hajoitetut maj9, 13, alt7 jne. -soinnut (usein neljällä äänellä ilman pohjasäveltä) ovat hankalia, jos vasurilla ei oo aikanaan veivattu perusjuttuja. Eli tästäkään syystä hommaa ei sovi aliarvioida ja skipata välivaiheena yli.

    Ja mitä tulee melodian soittoon (oikealla), niin tulkinnan perusjutut (fraasien alut, lyhyet vs. pitkät nuotit, aksentit, rytmiikan hienovireistä puhumattakaan) on vaan todella paljon helpompaa toteuttaa oikealla ilman, että sama käsi on sidottu sointuihin. Loputtomasti riittää purtavaa pelkästään melodiassa, fraseerauksessa. Sen sijaan, että yrittää kuullostaa koko bigbandiltä usein on hyödyllistä yrittää kuullostaa vaikkapa trumpetistilta (kun on kyse jazzahtavasta musasta). Olen yhä vakuuttuneempi siitä, miten suuri osa musiikista on itseasiassa melodian (improvisoidun/kirjoitetun) taitavaa soittoa. Esim. Chick Corean soolopianokonsertti oli itselleni korvat avaava kokemus siitä, miten vähällä pianisti yksinäänkin pärjää, kun sen vähän soittaa rytmis-dynaamisella auktoriteetilla.

    En yritä itse väittää mitään lopullista totuutta mistään ja toki yhden teoksen on valittava jokin rajattu näkökulma. Toisaalta eikö ole niin, että nämä vapaasäestyskirjat Seppo Hoveista Varpama-Tenniin (ym.) käyttävät juuri samaa systeemiä ja filosofiaa, mitä olet kuvaillut? Kiinnostaa nähdä, mitä uutta on tulossa…

  9. Pianorahti Oy | Muuttopalvelut Says:

    [...] Basso vasemmalla ja sointu oikealla | Pianovapari.com [...]

Kommentoi